*

Papukaija Totuus ei pala tulessa !

Todella Musta Perjantai

 En ole aktiivisesti seuranut nykyistä kulutushysteriaa olisiko sillä mitään
moraalisia vaikutuksia ? Koen kuitenkin ite asian niin että kaikki alkoi
siitä kun kauppojen aukioloaikoja haluttiin listätä jossa mm. Sunnuntai
jonain perinteisenä pyhäpäivän on mennyt tämän markkinahumun mukana.
 Kun ostohysteriaa lietsotaan jo ennen Joulua on kuin oltaisiin luotu kahdet
juhlapyhät : Mustat ja valkoiset. Mustissa voisi kuvitella että saatana on
päässyt bisneksiin mukaan jossa houkutellaan synnin tekoon suurella rahalla.
 Valkoiset taas yrittää pitää kii perinteistä tai julkituoda sitä että juhlan
aiheena ei tarvisi olla kuluttaminen.

 Tämän syksyn mustuus alkoi kohdallani ehkä Ketosen ja Myllyrinteen
saarnalla jossa ilmeisesti kirkon kappalainen piti vuorollaan saaran
jota pappi oli juuri viimeistelemässä. Sekin saarna alkoi kuluttamisen
ja kristillisen arvomaailman törmäyksestä jossa kuitenkin Jeesus näyttää
tulevan Joulupukin reellä...

 Lähes kaikki tapahtumat valtakunnan tasolla jossa elämä näyttäytyy
EU ongelmia vähättelemällä tai pitkittyneiden yhteiskuntapoliittisten
ongelmien kiistoina korostuu tälläisenä pimeänä vuodenaikana
jossa ei edes katulaput ole päällä kun tietyöt etenevät kuin
raatteen tiellä ilmeisen myöhästyneenä aikataulusta.
 Ei tosiaan nää mihin on astumassa...
 
  Se mikä minun mieleeni kuluttamisen mainostamissa tulee melkein
päällimäisenä mieleen on se eikö samaa rahaa voitaisi jakaa tulosiirtoina
köyhille ? Miksi tämä kapitalismin ilosanoma pitää tapahtua ostamalla ?
 Jopa niin että Jouluvalo tv-ohjelmassa isäntä selitti liikuttuneena että
tapahtumassa kerätään rahaa hyväntekeväiysyyteen jossa köyhimmiltä
on ruoka lopussa.
 Edes yksi joulushow köyhyyden keskellä.
  Tai kuten pulmusissa yitettiin vaihtamalla saada jokin
lepotuoli joka johti aikamoisiin vaikeuksiin yhden perheenjäsenen
teloessa itsensä...

  Kun kaiken päälle mainostetaan JO seuraavia olympialaisia
tuntuu että jokin tässä markkinamaailmassa on mennyt överiksi.
 Ehkä niin kuten tuoreeltaan joidenkin Suomalaisyritysten vastaiskussa
mustaa perjantaita kohtaan väittäen sen lähteneen käsistä !
- Miksi ei köyhyydenpoisto kisoja ?
 
  Luultavasti koko tapahtuman idea ei voi toteutua tai sitä ei tiedetä
kun esim. Suomessa tätä ilmeisen amerikkalaista tapahtumaa tuodaan
esiin : 20-30 % ale ei mahdollisesti täytä koko tapahtuman kriteereitä
vaan jotain pitäisi saada vähintään eurolla !?!?!
  Ennen karkki vai kepponen, nykyään rahat vai henki.

https://www.uusisuomi.fi/raha/235981-suomalaisyrityksissa-vastaisku-kulu...

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Minulle on muodostunut jo rutiiniksi se, että aina kun joku masinoi tai markkinoi tällaisen joukkopsykoositapahtuman jonkun ideologian tai uskonnon nimissä, olen välittömästi ja peruuttamattomasti sitä vastaan, vaikka saisinkin 40% alennusta jostain laitteesta tai lapsilla olisi kivaa.

Tänään on myös minun "älä osta mitään päivä".

En ketään kehota olemaan osallistumatta, kunhan ei tulla minulta odottamaan minkäänlaista osallisuutta asiaan. Vielä kun pääsisi jotenkin eroon Joulusta.

Käyttäjän TapioNippala kuva
Tapio Nippala

Näyttää olevan amerikkalainen amazon joka tapahtuman on masinoinut; pysyy polkemaan hintoja tai jopa dumppaamaan tuotteita markkinoille mutta kaikki ei... Jos joulumarkkinat käydään jo marraskuussa ei Jouluksi jää paljon mitään...

Joukkopsykoosille kyllä vaikuttaa kaiken muun kustannuksella.
- Liikaa mainoksia joka mutkassa. (sponsaamista...)

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Itse en ole kulutushysteerikko, mutta jos löydän jonkun vaikkapa talvitakin, kestävän merkkituotteen, -70% alesta niin miksipä en ostaisi jos sitä oikeasti tarvitsen.

Käyttäjän TapioNippala kuva
Tapio Nippala

Ite olen ostanut jo myrskylyhdyn ja bluetooth kaiuttimen...halvalla...
Tosin vastaavat tuotteet voi saada muulloinkin kuin kiihoittamalla ostamaan ihmisiä yliyltiopäiväisellä mainonnalla...
Jotkut yritykset ovat ottaneet varaslähdön jo alkuviikosta...

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Mä olen varmaan sitten oppinut elämästä jotain kun kysyn kaikkien tuotteiden kohdalla että tarvitsenko tätä oikeasti.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Kannattaa ostaa kun halvalla saa vaikka ei jotain tuotetta juuri nyt ei tarvitsisikaan.

Voi olla jopa niin, että jonkin tuotteen valmistaminen lopetetaan kokonaan. Kyllä silloin harmittaa, ettei muutamaa vuotta aikaisemmin uskonut mainostajia.

Ja miten halvalla tuon tuotteen olisikaan silloin saanut...

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Black friday, myydään lähinnä kaupaksi käymätön roska pois näppärästi mukahalvalla. Sitähän se pitkälti on... Vain paras on liian hyvää meille :-€

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Noo.. omapahan on häpeä jos ostaa paskaa.. Pitää sen verran osata miettiä ostanko tämän vai tämän kännykän, vaikka googlata arvosteluja? :)

Tosin aika monet tyypit vain menevät giganttiin ja myyhä suosittelee ja asiakas ostaa sen :/ Mutta omapahan on vika.

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola

Köyhän ei muuten kannata ostaa halpaa.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Halpakin voi olla yllättävän hyvä.. Ostin halvan tietokoneen 7 vuotta sitten, edelleen toimii.. Ei välttämättä toimisi kallis ja hieno! :)

Käyttäjän TapioNippala kuva
Tapio Nippala

Niin... usein kuitenkin on huomanut että edes parhaimmat tarjoiukset eivät todella ole mitään ale myyntejä...

Kerran näin/kuulin jostain tarjouskeskustelusta jossa ihmeteltiin sitä että ale esitetään prosentteina... nytkin voidaan näyttää huikeita alennuksia kun hintaa verrataan ovh:aan...

Aina joutuu pohtimaan mitä vikaa alennustuotteissa on... viimeksi katselin puhelinta jossa ei sitten näyttänyt olevankaan kuin 3g verkko...
Tai puhelin jossa oli iso akku mutta muuten täydellinen fiasko...

"Hauskin" ostamani tuote oli kuulokkeet joita ei voinut käyttää ilman keskusyksikköä. Mahdollisesti tuotekuvasto virheellinen.

Erään jutun mukaan myös huijarit kunnostautuvat myyntisesongin aikaan...

Speden prosenttiostaja pahaasta päästä :
https://www.youtube.com/watch?v=0Il709AtHKk

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

En ymmärrä miksi monet kritisoi tätä Black Friday päivää.. Siis jos olis tarve TV:lle niin miksi se olisi paha ostaa tänään -40% hintaan? Tai Olisi edes rahaa niin tietokoneen?

Kerrankin on edes yksi päivä vuodessa kun hinnat ovat edes vähän kohdillaan.. Jokainen miettikööt sitten erikseen onko tarve millekkä?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset